Vehnäterrieri

Vehnäterrieri on irlantilainen, suurehko terrierirotu.

Luonteeltaan vehnäterrieri on tarmokas ja sosiaalinen.
Vehnäterrieri sopii hyvin seura- tai harrastuskoiraksi.

Alunperin vehnäterrieri toimi monipuolisena maatilojen työkoirana. 
Se on toiminut maatalojen moniosaajana:
vahti-, paimennus- sekä metsästystehtävät ovat osa rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta.

Ulkomuoto ja koko

Vehnäterrieri uroksesta kasvaa 46-48 cm korkea, narttu on hieman pienempi.
Painoa uroksella on 18-20,5 kg ja nartut hieman kevyempiä.

Vaalean karvanvärin lisäksi turkin värissä sallitaan liukumaa aina kevyeen kullanpunaiseen saakka.
Yleisestä uskomuksesta poiketen myös vehnäterrieri voi aiheuttaa koira-allergiselle allergiaoireita.
Vehnäterrieri on hyväluonteinen ja aktiivinen koira.

Vehnäterrieri tykkää olla omistajansa lähellä ja se toteuttaa sekä mielellään että uskollisesti mitä siltä pyydetään.
Koska vehnä on hyvin älykäs, se on myös suhteellisen helppo kouluttaa.
Toki pitää muistaa, että vehnäkin osaa terrierin lailla olla omapäinen niin halutessaan.

Vehnäterrierin kanssa pystyy harrastamaan erilaisia lajeja,
mutta vehnä on myös mielellään kotona kainalossa nauttimassa omistajansa huomiosta.

Luonne

Vehnäterrieri on luonteeltaan aktiivinen, eloisa, älykäs ja hyväluontoinen.
Vehnä kiintyy yleensä omaan perheeseensä ja nauttii perheen kanssa olemisesta ja tekemisestä.

Saalistusvietti, vahtimisalttius, uteliaisuus, pelottomuus ja leikkisyys vaihtelevat paljon yksilöstä riippuen.
Urosten ja narttujen välillä on myös joitakin eroavaisuuksia.

Vehnä osaa ottaa myös rauhallisemmin, mutta keksii itselleen tekemistä,
jos aivojumppaa ei ole saatavilla.

Vehnään voi luottaa melkein tilanteessa kuin tilanteessa.
Vehnä ei puolustuskannalle joutuessaan usein ole hyökkäävä.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on potentiaalisesti terävästikin reagoiva terrierirotu.

Mitä vehnäterrierin kanssa voi tehdä?

Vehnäterrieri on hyvin monipuolinen rotu.
Vehnillä harrastetaan paljon agilityä, rallytokoa, näyttelyitä ja tottelevaisuutta.
Muita harrastuslajeja ovat jäljestäminen, metsästys, paimennus ja haku.

Vehnäterrierien kanssa käydään jonkin verran myös käyttäytymiskokeessa (BH)
ja luonnetestissä (LTE), sekä MH-luonnekuvauksessa.

Vehnän kanssa voi harrastaa myös mm. noseworkia, koiratanssia,
pelastuskoiratoimintaa, eli raunioetsintää, pelastushakua ja pelastusjäljestystä.

Ihan vain seurakoiraksikin vehnä sopii hyvin.
Vehnäterrieri ei lukeudu palveluskoirarotuihin,
joten virallisiin PK-lajien kokeisiin ei vehnän kanssa voi osallistua.